Articles and blogs
 / 
Velkojien oikeutta hakea yritys konkurssiin rajoitetaan väliaikaisesti

Velkojien oikeutta hakea yritys konkurssiin rajoitetaan väliaikaisesti

Insolvency
24.4.2020
Henkilö kävelee Keskuskatu 7 kadulla Helsingissä salkku kädessä

Koronavirus on vaikuttanut liike-elämään ennennäkemättömin tavoin ja asettanut haasteita kaikille toimialoille. Poikkeusoloista on aiheutunut yritystoiminnalle muutoksia ja ennakoimattomia tilanteita, joihin olemme joutuneet reagoimaan hyvin nopealla aikataululla sekä velkojapuolella olevien että maksuvaikeuksiin joutuneiden asiakkaidemme apuna.

Hallitus ja viranomaiset ovat toteuttaneet useita poikkeustilanteesta johtuvia muutoksia, joiden tavoitteena on auttaa mahdollisimman monia yrityksiä selviämään koronaviruksen aiheuttamista vaikeuksista. Seuraavassa niistä muutama.

Väliaikainen rajoitus velkojien oikeuteen hakea yritys konkurssiin

Koronaviruksen aiheuttamat maksuvaikeudet eivät useimmissa tapauksissa jää pysyviksi. Hallitus on tämän vuoksi antanut lakiesityksen, jolla rajoitetaan velallisen asettamista konkurssiin velkojan hakemuksesta. Muutoksen tavoitteena on varmistaa yritysten toimintamahdollisuudet koronavirustilanteen aiheuttamista talousvaikeuksista huolimatta ja auttaa yrityksiä selviämään vaikean ajanjakson yli.

Konkurssin edellytyksenä on yrityksen maksukyvyttömyys. Esityksen mukaan maksukyvyttömyys olettama poistetaan laista väliaikaisesti. Velallista ei enää oleteta maksukyvyttömäksisillä perusteella, että hän ei viikon kuluessa velkojan maksukehotuksesta ole maksanut velkojan selvää ja erääntynyttä saatavaa. Konkurssin mahdollistavan maksukyvyttömyyden tulee olla pidempikestoista, jotta velkoja voi jatkossa tehdä konkurssihakemuksen. Muutoksesta huolimatta velallinen voidaan edelleen asettaa konkurssiin velkojan hakemuksesta, jos velkoja voi osoittaa, että velallinen on muuten kuin tilapäisesti kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä.

Muutos vaikuttaa myös perintäyhtiöiden toimintaan ja rajoittaa konkurssiuhan käyttämistä perinnässä. Saatavien perinnästä annetun lain (513/1999) 4 §:n mukaan perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Kun konkurssiin asettaminen konkurssiuhkaisen maksukehotuksen noudattamatta jättämisen perusteella ei ole mahdollista, ei myöskään konkurssiuhkaisen maksukehotuksen käyttäminen perinnässä ole hyvän perintätavan mukaista.

Muutos tulee voimaan mahdollisimman pian ja se on voimassa 31.10.2020 asti.

Julkisvelkojien tarjoamat maksujärjestelyt

Verohallinto on helpottanut maksujärjestelyn ehtoja tilapäisesti. Ne yritykset, joiden maksuvaikeudet johtuvat koronavirustilanteesta, saavat maksujärjestelyn helpotetuilla ehdoilla. Maksujärjestelyyn voivat tulla mukaan jo erääntyneiden verojen lisäksi myös huhti- ja toukokuussa erääntyvät verot. Verohallinto ottaa siis poikkeuksellisesti maksujärjestelyyn mukaan myös tulevaisuudessa erääntyviä veroja.  Maksujärjestelyn kohteena olevalle verolle laskettavaa viivästyskorkoa on alennettu määräaikaisesti 7%:sta 4 %:iin.

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut ohjeen, jonka mukaan maalis−kesäkuussa erääntyneiden TyEL- jaYEL-maksujen osalta voidaan myöntää kolme kuukautta viivästyskorotontamaksuaikaa.

Finnvera Oyj tarjoaa asiakkailleen mahdollisuutta kahdentoista kuukauden pituiseen lyhennysvapaaseen. Lyhennysvapaan aikana asiakkaalta laskutetaan korot ja kulut.

Annamme mielellämme lisätietoja. Lue lisää insolvenssiosaamisestamme ja -tiimistämme.

Lue lisää:

Konkurssilain väliaikainen muutos antaa velalliselle lisää maksuaikaa

Sitovasta omistuksenpidätysehdosta sopiminen

Korkeimmalta oikeudelta ennakkoratkaisu koskien yrityskiinnityksen alaisen omaisuuden arvon määrittämistä yrityssaneerauksessa

Subscribe to our newsletter

We regularly write on current topics related to our areas of expertise. By entering your email in the form below, you will receive Merilampi's newsletters and event invitations directly to your email.

Kiitos! Tilauksesi on vastaanotettu.
Jotain meni vikaan. Halutessasi, ota yhteyttä info@merilampi.com.