Sairauspoissaolojen määrä ja sairauslomien vaihtelevat myöntämiskäytännöt ovat herättäneet viime aikoina paljon keskustelua. Suomessa onkin ryhdytty selvittämään mahdollisuuksia ottaa käyttöön virallinen ohjeistus koskien sairauspoissaolotarpeen arviointia. Ohjeistus voisi tarjota lääkäreille käyttökelpoisen apuvälineen työntekijän työkyvyttömyyden keston arviointiin.

Syksyllä työmarkkinajärjestöjen välillä solmittuun sopimukseen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta liitettiin kohta, jonka johdosta käynnistetään selvitys mahdollisuuksista ottaa käyttöön sairauspoissaolotarpeen arviointia koskeva ohjeistus. Työsopimuslain mukaisesti työntekijällä on määräajaksi oikeus palkalliseen sairauslomaan hänen ollessa sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtään.

Sen arviointi, estääkö sairaus työnteon ja vaatiiko sen hoitaminen poissaoloa, voi olla lääkärille ongelmallista etenkin, jos diagnoosin perusteena ovat potilaalta saadut subjektiiviset tiedot. Koska eri tehtävät edellyttävät hyvinkin erilaista työpanosta ja työkykyä, lääkärillä voi olla aidosti vaikeuksia arvioida, estääkö sairaus tai vamma työntekijää suoriutumasta työtehtävistään. Arvioinnin keskiössä ei tulisi olla ainoastaan itse sairaus, vaan lisäksi tulisi arvioida, miltä osin sairaus estää työnteon, pahentaako työnteko sairautta tai voisiko työtä muokkaamalla vaikuttaa työntekijän työkykyyn. Sairauden hoito ei välttämättä vaadi poissaoloa töistä, ja osassa sairausryhmistä pitkä poissaolo voi jopa heikentää työkykyä.

Ruotsissa on käytössä Sosiaalihallituksen laatima ohjeistus sairausloman kestosuosituksista tyypillisten sairauksien tai vammojen kohdalla. Ohjeistus on julkaistu Työterveyslaitoksen (TTL) verkkosivuilla, mutta eläkeuudistusta koskevan sopimuksen myötä Suomessa ollaan käynnistämässä selvitys mahdollisuuksista ottaa käyttöön kotimainen ohjeistus sairauspoissaolotarpeen arviointiin. Ajatus on, että ohjeistus perustuisi tutkimustietoon ja kliiniseen kokemukseen siitä, mikä on keskimääräinen työkyvyttömyysjakso tietyn työkykyä rajoittavan sairauden tai vamman kohdalla.

Virallinen ohjeistus sairauslomien suosituskestoista voisi olla hyödyksi etenkin, jos lääkärillä on esimerkiksi potilaalta saatavien puutteellisten tietojen vuoksi vaikeuksia arvioida sairauden vaikutusta työkykyyn. On oletettavaa, että sairauslomien kirjoituskäytäntö yhdenmukaistuisi ja potilaiden kohtelu muuttuisi tasavertaisemmaksi, jos lääkäreillä olisi mahdollisuus verrata sairausloman kestoarviotaan ohjeistukseen, ja arvioida sen jälkeen, onko keskimääräisestä kestosta poikkeamiselle perusteltu syy.

Mikäli kotimaisen ohjeistuksen laatimiseen päädytään, sairauslomien suosituskestot eivät luonnollisestikaan sitoisi lääkäriä. Jokainen tilanne arvioitaisiin jatkossakin viime kädessä tapauskohtaisesti. Toivottavaa kuitenkin on, että mahdollinen ohjeistus vähentäisi myös yllätyksiä, joita sairauspoissaolojen kestot toisinaan aiheuttavat työnantajille. Keinot hillitä turhia ja ylipitkiä sairauspoissaoloja ovat epäilemättä tervetulleita, ja tämän hetkisten tietojen mukaan selvitys ohjeistuksesta tehdään työmarkkinajärjestöjen, Kelan ja TTL:n toimesta kevääseen 2015 mennessä.