Mahdollisuus syytteestä sopimiseen otetaan käyttöön ensi vuoden alusta. Syyteneuvotteluksi kutsutussa uudessa menettelyssä rikoksesta epäilty voi tunnustamalla rikoksen saada lievemmän rangaistuksen. Syyteneuvottelua koskeva lainsäädäntö vahvistettiin elokuussa 2014 ja muutokset astuvat voimaan 1.1.2015.

Keskeiset muutokset tulevat oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin sekä rikoslakiin. Uudistuksen tavoitteena on kohdentaa viranomaisresursseja tarkoituksenmukaisemmin, tehostaa viranomaisten toimintaa sekä nopeuttaa rikosasioiden esitutkintaa, syyteharkintaa ja tuomioistuinkäsittelyä.

Uudistus on oikeusturvan ja perusoikeuksien kannalta merkittävä ja sitä on lainvalmisteluprosessissa arvosteltu voimakkaasti. Suomen oikeusjärjestykseen ei ole aiemmin sisältynyt syyteneuvottelua koskevaa säännöstä, eikä sitä muistuttavia käytäntöjäkään ole muodostunut. Sinänsä rikoslain mukaan rangaistuksen lieventämisperusteisiin kuuluu jo nykyisin tekijän ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto, tekijän muu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänen pyrkimyksensä edistää rikoksen selvittämistä. Oikeuskäytännössä tämän lieventämisperusteen soveltamisen kynnys on kuitenkin asettunut korkealle ja sitä sovelletaan käytännössä harvoin.

Muutoksen myötä syyttäjä voi omasta tai asianosaisen aloitteesta ryhtyä toimenpiteisiin tuomioesityksen laatimiseksi. Tuomioesityksessä rikoksesta epäilty tunnustaa rikoksen ja syyttäjä sitoutuu vaatimaan rangaistusta lievennetyltä rangaistusasteikolta. Syyttäjä voi myös sitoutua jättämään syytteen nostamatta yhdestä tai useammasta epäillystä rikoksesta. Syyteneuvotteluissa neuvottelua käydään rangaistusseuraamuksesta, ei syytteen faktoista tai siitä, mitä tosiasiassa on tapahtunut. Neuvotteluun osallistuvat syyttäjä ja rikoksesta epäilty, jolla tulee pääsääntöisesti olla avustaja. Syyteneuvottelu ja tuomioesityksen laatiminen edellyttävät, että asianomistajalla ei ole vaatimuksia asiassa tai että asianomistaja ilmoittaa suostuvansa menettelyyn. Tuomioistuinesitys käsitellään tuomioistuimessa tavallista oikeudenkäyntiä huomattavasti kevyemmässä tunnustamisoikeudenkäynnissä.

Syyteneuvottelua koskevat säännökset soveltuvat rikoksiin, joista ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin kuusi vuotta vankeutta, pois lukien henkeen tai terveyteen kohdistuvat rikokset ja seksuaalirikokset, jotka loukkaavat seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai kohdistuvat lapsiin. Syyteneuvottelun edellytyksiä harkitessaan syyttäjän on otettava huomioon oikeudenkäynnistä aiheutuvat kustannukset ja siihen kuluva aika. Lainvalmistelussa on katsottu, että syyteneuvottelun suurimmat edut olisi saavutettavissa todennäköisesti laajoissa ja vaikeasti selvitettävissä talousrikosasioissa, joihin mahdollisesti liittyy monimutkaisia oikeudellisia ja tosiasiallisia järjestelyjä. Toisaalta ongelmana on nähty, että näille rikoksille tyypillinen suunnitelmallisuus saattaa johtaa siihen, että tunnustaminen ja sopiminenkin suunnitellaan etukäteen.

Syyttäjän on syyteneuvottelua harkitessaan huomioitava myös epäiltyyn rikokseen liittyvät osallisuuskysymykset. Jos teossa on useita osallisia, lähtökohtana on, että tunnustus ja suostumus tulisi saada heiltä kaikilta. Tästä voidaan kuitenkin poiketa, jos jonkun epäillyn teko on siinä määrin itsenäinen, että se voidaan käsitellä prosessiekonomisesti erikseen.

Asianomistajan näkökulmasta syyteneuvottelun etuna on, että tunnustamisoikeudenkäynnissä voidaan käsitellä asianomistajien yksityisoikeudelliset vaatimukset nopeasti ja yleensä tunnustamisesta seuraa, että yksityisoikeudellinen vaatimus on riidaton. Tuomion lieventymisen lisäksi vastaajaa kannustaa menettelyyn se, että syyteneuvotteluun suostumalla voi välttää pitkäkestoisesta oikeudenkäynnistä aiheutuvan haitan ja rasituksen.

Lainvalmisteluprosessin aikana paljon keskustelua on herättänyt vastaajan oikeusturvan takaaminen syyteneuvottelussa. Epäonnistuneen syyteneuvottelun varalta laissa on säännös, jonka mukaan epäillyn tai vastaajan syyteneuvottelun yhteydessä antamia lausumia ei saa käyttää todisteena rikosasiassa, jos tuomioesitystä ei tehdä. Toisaalta tunnustamisoikeudenkäynnissä annetulla tuomiolla ei ole sitovaa vaikutusta toisessa oikeudenkäynnissä, joskin tuomioistuin voi ottaa vastaan tällaisen tuomion näyttönä ja arvioida sitä vapaalla todistusharkinnalla.

Keskeinen elementti syyteneuvottelussa on selvittää epäillyn tunnustuksen vapaaehtoisuus sekä oikeellisuus eli se, että tunnustus vastaa tosiasioita. Tuomioistuin antaa tuomioesityksen mukaisen tuomion, jos se katsoo, ettei tunnustuksen vapaaehtoisuudesta ja oikeellisuudesta jää varteenotettavaa epäilyä. Tuomioistuimen on tässä arvioinnissaan otettava huomioon asiassa kertynyt esitutkinta-aineisto. Tunnustus ei siis ole muodollinen ratkaisuperuste, vaan tuomioistuimen on tutkittava, onko tunnustus hyväksyttävissä tuomion perustaksi.

Tuomioistuin on sidottu tuomioesityksen rikosnimikkeeseen, eikä rikosasian vastaajaa voida tuomita vakavammasta rikoksesta, kuin mitä tuomioesitykseen on sisällytetty. Osapuolet voivat esittää tuomioesityksessä omat näkemyksensä rangaistuksesta, mutta viime kädessä siitä päättää tuomioistuin lievennetyn rangaistusasteikon puitteissa. Tämä tarkoittaa, että rikoksesta on mahdollista tuomita enintään kaksi kolmannesta säädetystä enimmäisrangaistuksesta.

Syyteneuvotteluun liittyvien merkittävien periaatteellisten kysymysten vuoksi eduskunta on edellyttänyt, että oikeusministeriö seuraa ja arvioi syyteneuvottelua koskevan lainsäädännön soveltamista ja toimeenpanoa ja antaa lakivaliokunnalle selvityksen lainsäädännön toimivuudesta vuoden 2017 loppuun mennessä.