Korkein oikeus (KKO) muutti hovioikeuden ratkaisua ja totesi kantajan vaatimukset osittain vanhentuneiksi. KKO otti ensi kertaa kantaa vaatimusten vanhentumiseen kilpailurikkomukseen perustuvassa vahingonkorvausasiassa.

KKO:n käsittelemässä asiassa 2016:11 yksityinen metsänomistaja vaati vahingonkorvausta katsoen, että hänen metsäyhtiölle myymänsä puun hinta oli kielletyn kilpailunrajoituksen vuoksi jäänyt alemmaksi kuin mitä se olisi ollut kilpailluilla markkinoilla. KKO:n 29.2.2016 antamassa päätöksessä oli erityisesti kysymys jo kumotun kilpailunrajoituslain 18 a §:n 3 momentissa säädetyn viiden vuoden kanneajan ja edelleen voimassa olevan vanhentumislain 4 §:ssä ja 7.1 §:ssä säädetyn yleisen kolmen vuoden vanhentumisajan alkamisesta.

Vahingonkorvauskanteen taustalla oli aiempi puun ostokartellia koskeva markkinaoikeuden päätös 3.12.2009. Markkinaoikeus katsoi, että metsäyhtiöt olivat yhdessä tietoja vaihtamalla ja raakapuun ostomarkkinat jakamalla menetelleet kilpailunrajoituslain vastaisesti.

Kilpailunrajoituslain mukaan oikeus korvaukseen vanhenee, jollei korvauskannetta ole pantu vireille viiden vuoden kuluessa siitä, kun elinkeinonharjoittaja sai tiedon tai sen olisi pitänyt saada tieto vahingon ilmenemisestä. Vanhentumislain mukaan velkojan tietoisuudesta riippuva vanhentumisaika alkaa sopimusperusteisten vahinkojen osalta siitä, kun velkoja havaitsi tai sen olisi pitänyt havaita virhe kaupan kohteessa. KKO:n arvioitavana oli näin ollen se, milloin puuta myynyt yksityinen metsänomistaja oli saanut tai hänen olisi pitänyt saada sellaiset tiedot tosiasioista, jotta kanne- tai vanhentumisaika alkoi.

Kaikki kolme oikeusastetta ratkaisivat vanhentumiskysymyksen eri tavalla. Käräjäoikeus katsoi, että riittävät tiedot oli saatu Kilpailuviraston asiaa koskevasta tiedotteesta 25.5.2004, joten korvausvaatimukset olivat kokonaisuudessaan vanhentuneita. Hovioikeus katsoi, että riittävät tiedot oli saatu vasta markkinaoikeuden päätöksen tultua lainvoimaiseksi 4.1.2010, eikä kanne siten ollut miltään osin vanhentunut. KKO totesi, että riittävät tiedot oli saatu kun Kilpailuvirasto 21.12.2006 toimitti seuraamusmaksuesityksen markkinaoikeudelle ja julkaisi siitä tiedotteen.

Koska metsänomistaja oli pannut kanteen vireille 20.12.2011, viiden vuoden kanneaika ei ollut umpeutunut siltä osin kun vaatimukset perustuivat kilpailunrajoituslain 18 a §:n 3 momenttiin. KKO:n mukaan kyseistä kilpailunrajoituslain erityissäännöstä ei kuitenkaan voitu soveltaa taannehtivasti niihin puukauppoihin, jotka oli tehty ennen säännöksen voimaantuloa 1.10.1998. Korvausvaatimukset olivat näin ollen vanhentuneet siltä osin kuin ne perustuivat ennen säännöksen voimaantuloa solmittuihin sopimuksiin, joita arvioitiin vanhentumislain yleisen kolmen vuoden vanhentumisajan perusteella.

Ratkaisun perusteluna KKO totesi, ettei se pitänyt Kilpailuviraston tiedotteesta 25.5.2004 ilmeneviä tietoja riittävinä, jotta yksityinen metsänomistaja olisi niiden perusteella voinut esittää vaatimuksia. Tiedotteesta tai sitä seuranneesta uutisoinnista ei KKO:n mukaan ilmennyt, millaisia konkreettisia toimenpiteitä metsäyhtiöiden yhteistyöhön oli kuulunut, eikä se, minä aikana ja millä alueilla yhteistyö oli tapahtunut. Tiedotteen tietojen perusteella ei KKO:n mukaan myöskään ollut mahdollista päätellä, oliko yritysten menettely aiheuttanut metsänomistajalle vahinkoa. KKO katsoi, että vasta Kilpailuviraston 21.12.2006 tekemä seuraamusmaksuesitys ja sitä koskeva tiedote olivat sisältäneet riittävät tiedot menettelyn kielletystä luonteesta, ajallisesta ulottuvuudesta, alueellisesta kattavuudesta sekä menettelyyn osallistuneista yrityksistä, jotta kilpailunrajoituslain mukainen kanneaika tai vanhentumislain mukainen vanhentumisaika saattoi alkaa.

KKO palautti asian Helsingin käräjäoikeuteen, jossa sen käsittely jatkuu syksyllä muiden kuin KKO:n ratkaisemien kysymysten osalta. Ratkaisulla on merkittävää ennakkopäätösarvoa myös muissa puukartellia koskevissa asioissa, joita on vireillä eri käräjäoikeuksissa yhteensä noin 1 700.