Articles and blogs
 / 
Korkein oikeus puuttui työaikamuotojen yksipuoliseen muuttamiseen – työsopimuksen tulkinta keskiössä

Korkein oikeus puuttui työaikamuotojen yksipuoliseen muuttamiseen – työsopimuksen tulkinta keskiössä

Employment and Labour Law
20.10.2023
Kolme penkkiä ja pöytä toimiston aulassa

Korkein oikein antoi eilen 19.10.2023 ennakkopäätöksen (KKO 2023:76) liittyen työnantajan oikeuteen muuttaa yksipuolisesti työntekijöidensä työaikamuotoa sen jälkeen, kun työehtosopimuksesta oli poistettu aiemmin sovellettua työaikamuotoa koskevat erityismääräykset. Olosuhteiden osalta keskeistä oli, että muutoksen takia työntekijöiden ruokailu oli siirtynyt palkattomalle lepotauolle, kun se aiemmin oli sisältynyt työaikaan. Ratkaistavana oli kysymys siitä, oliko työntekijöiden työsopimuksissa ollut sitova työaikamuotoa koskeva ehto, jota työnantajalla ei olisi ollut oikeus muuttaa yksipuolisesti.

Korkein oikeus on jo aikaisemmin (KKO 2021:76) katsonut, että työn jaksottamisesta ja työn lomassa pidettävien taukojen pitämisestä päättäminen kuuluu lähtökohtaisesti työnantajan työnjohto-oikeuden piiriin. Niin ikään työaikamuotoa koskevana lähtökohtana on ollut, että työnantaja voi työnjohto-oikeutensa nojalla päättää sovellettavasta työaikamuodosta ja sen muuttamisesta. On kuitenkin tärkeää huomioida, että työnantajan määräysvaltaa voi rajoittaa osapuolten sopimat työsopimuksen ehdot.

Kysymyksessä olevassa ratkaisussa työntekijöiden työsopimuksissa oli sovittu jaksotyöstä. Työnantajan mukaan nämä työsopimusten työaikakirjaukset olivat viittauksia työehtosopimuksen määräyksiin ja niillä oli sitovan sopimusehdon sijasta ainoastaan informatiivinen merkitys.

Korkein oikeus katsoi, että työehtosopimuksen kirjausten muutos ei ollut aiheuttanut estettä noudattaa työsopimuksissa sovittua työaikamuotoa.

Ottaen huomioon, että muutoksen takia työntekijöiden työpäivä oli päättynyt puoli tuntia myöhemmin ja työn tekemiseen käytettävä aika oli pidentynyt, työaikamuotoa koskevaa työsopimuksen ehtoa pidettiin olennaisena.  Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että työnantaja ei voi työnjohto-oikeutensa nojalla yksipuolisesti muuttaa työsuhteen tai työsopimuksen olennaisia ehtoja. Tällaisten ehtojen yksipuolinen muuttaminen edellyttää muun muassa irtisanomisajan noudattamista ja sitä, että muuttamiselle on esitettävissä irtisanomisperusteen veroinen peruste.

Toisin kuin hovioikeus ja käräjäoikeus, korkein oikeus katsoi työnantajan menetelleen osapuolten välisen työsopimuksen vastaisesti määrätessään yksipuolisesti työaikaehdon muuttamisesta. Ratkaisu muistuttaa jälleen kerran, että työsopimuksen ehtojen kirjaukseen ja ehdoista sopimiseen on syytä kiinnittää huomiota.

Subscribe to our newsletter

We regularly write on current topics related to our areas of expertise. By entering your email in the form below, you will receive Merilampi's newsletters and event invitations directly to your email.

Kiitos! Tilauksesi on vastaanotettu.
Jotain meni vikaan. Halutessasi, ota yhteyttä [email protected].