Ajankohtaista
 / 
Asiantuntijaorganisaatiokin tarvitsee johtamista – Johtajan sata ensimmäistä päivää

Asiantuntijaorganisaatiokin tarvitsee johtamista – Johtajan sata ensimmäistä päivää

Blogit
26.9.2019
Heidi Merikalla-Teir seisoo vasten seinää, hymyilee ja katsoo kameraan
No items found.
Liittyvät palvelut
No items found.

Johtajalla sanotaan olevan sata päivää aikaa perehtyä yhtiöön, saada tehtävä ja tilanne haltuun. Havahduin muutama päivä sitten siihen, että olen nyt ollut jo reilut sata päivää Merilammen toimitusjohtajana. Ensimmäiset kuukaudet ovat kuluneet vauhdilla. On hyvä hetki pysähtyä ja reflektoida koettua ja opittua.

Aloitin aikamatkani vilkaisemalla ensin muistin virkistämiseksi matkapuhelimeni valokuvia. Kiitollisena voin todeta, että paljon mielenkiintoisia ja inspiroivia asioita on tapahtunut kesäkuun alun jälkeen töissä ja kotona.

Mitä nämä ensimmäiset kuukaudet Merilammen toimitusjohtajana ovat opettaneet minulle?

Oivallus 1: Hyödynnä momentum

Jatkuva muutos ja kehittyminen on tänä päivänä välttämätöntä. Uudistumisen tulisi olla jokaisen organisaation agendalla siinä missä jokaisen meistä henkilökohtaisen kehittymisenkin.

Organisaation näkökulmasta uuden johtajan nimittäminen on jo itsessään iso muutos, joka herättää oikeutetusti monenlaisia ajatuksia ja johtaa väistämättä eräänlaisen uudistumismatkan alkamiseen. Muutos on oivallinen mahdollisuus koko organisaatiolle tarkastella sen nykytilaa uusin silmin ja avoimin mielin, ideoida yhdessä, rohkeastikin. Tämä momentum kannattaa hyödyntää. Muutoksia ei kannata pelkästään muutoksen vuoksi tehdä, mutta uudistua kannattaa. Siihen minäkin yritän meitä kaikkia kannustaa. Nyt on meidän momentum.

Oivallus 2: Kysy, kuuntele, havainnoi, älä oleta

Käytin ensimmäisinä kuukausina paljon aikaa siihen, että tutustuin ihmisiin – henkilökuntaamme, asiakkaisiimme ja kumppaneihimme. Pyrin selvittämään, mitä toiveita eri sidosryhmillä on minua ja organisaatiotamme kohtaan, mitä muutoksia kaivataan, mikä jo toimii ja minkä ei pitäisi muuttua. Pyrin olemaan läsnä ja antamaan ihmisille aikaa tutustua minuun ihmisenä ja johtajana.

Toivon, että pystymme jatkossakin säilyttämään saman avoimuuden ja rehellisyyden, joka oli vahvasti läsnä keskusteluissamme. Uskon siihen, että onnistuminen rakentuu vuorovaikutuksen ja ihmisten kautta. Tämän vuoksi ”kysy, kuuntele, havainnoi, älä oleta” -toimintatapa säilyy työkalupakissani myös jatkossa. Vuorovaikutus edellyttää sitä, että myös johtaja antaa palasia itsestään ja heittäytyy persoonallaan rohkeasti mukaan. Uskon siihen, että tämä heittäytyminen on omana itsenä olemista ja ihmisten kohtaamista ihmisinä, ei sen kummempaa.

Oivallus 3: Kirkasta suunta, malta mieli

Henkilökuntamme ja ulkoisten sidosryhmiemme kanssa käydyt keskustelut herättivät paljon ajatuksia, ideoita ja inspiraatiota. Ne yhdessä muun asioihin perehtymisen kanssa loivat hyvän pohjan, jolle suunnittelemme tulevaa yhteistä matkaamme.

Istuimme myös osakaskollegoideni kanssa alas ja keskustelimme organisaatiomme arvoista ja siitä, mikä on yhteinen tavoitetilamme, matkamme suunta ja tiekartta, joka avulla lähdemme kulkemaan kohti tavoitettamme. Se, että maltoimme ottaa tämän ajan ja aidosti keskustella näistä liiketoiminnan kannalta aivan keskeisistä kysymyksistä, oli elinehto myös minun tulevan työni onnistumisen kannalta. Nyt meillä on selväsuunta, jonka pohjalle rakennamme yhdessä konkreettisempia suunnitelmia.

Oivallus 4: Sanat teoiksi

Esittelimme viime viikolla toimiston kuukausipalaverissa ajatuksiamme tulevasta yhteisestä matkastamme ja sen suunnasta. Kävimme läpi muutamia kehitysohjelmia, joiden aktiivisen kehittämisen on määrä viedä meitä kohti tavoitettamme ja joihin kuuluvien toimenpiteiden kautta muutamme yhdessä organisaatiosta kummunneet ajatukset, ideat ja sanat teoiksi. Tässä arjen tekemisessä jokaisen merilampelaisen rooli ja panos on tärkeä. Vain yhdessä onnistumme. Toisistamme ja onnistumisista saamme myös uutta energiaa.

Mitä seuraavaksi? Nyt käärimme hihat, organisoidumme ja ryhdymme sovittuihin toimiin muistaen, että maltti on valttia. Pitkänmatkanjuoksijana tiedän kokemuksesta liiankin hyvin, ettei alkukilometrien hyvä, energinen ja kevyt olo kanna pitkälle. Jos vauhti on alussa liian kova, energia kuluu jo alkutaipaleella. Matkaan on kuitenkin hyvä lähteä ripeästi, jotta kone saadaan käyntiin. Sen jälkeen on pidettävä tavoitteet kirkkaana mielessä. Näillä matkoilla, on sitten kysymys pitkän matkan juoksusta tai yritystoiminnasta, pikavoittoja ei ole saatavissa. Oikealla asenteella ja energiatasolla kaikki on kuitenkin mahdollista.

Tämä blogikirjoitus on osa blogikirjoitusten sarjaa, jossa jaamme ajatuksiamme johtamisesta, liiketoiminnan kehittämisestä ja uudistumisesta. Samalla lukijat pääsevät seuraamaan välillisesti myös Merilammen uudistumismatkaa.

Lähde mukaan matkallemme!

Lue mysös: BLOGI: Asiantuntijaorganisaatiokin tarvitsee johtamista

Kysy lisää

No items found.

Tilaa uutiskirje

Kirjoitamme ja koulutamme säännöllisesti osaamisalueitamme koskevista ajankohtaisista aiheista. Ilmoittamalla sähköpostisi alla olevalla lomakkeella saat jatkossa Merilammen uutiskirjeitä ja tapahtumakutsuja suoraan sähköpostiisi.

Kiitos! Tilauksesi on vastaanotettu.
Jotain meni vikaan. Halutessasi, ota yhteyttä info@merilampi.com.