Ajankohtaista
 / 
Junior Traineena Merilammella

Junior Traineena Merilammella

Opiskelijat
11.10.2019
Roosa Hämäläinen istuu vihreällä tuolilla ja katsoo kameraan
No items found.
Liittyvät palvelut
No items found.

Merilammella on ollut uusiin toimitiloihin muuttamisen myötä tapahtumarikas vuosi. Kaiken kiireen ja tohinan keskellä arjen sankarimme Junior Traineet ovat olleet korvaamaton apu. Meillä oli ilo haastatella Roosa Hämäläistä ja kuulla hänen ajatuksiaan juuri päättyneestä harjoittelujaksosta. Viime syksynä Junior Trainee -ohjelmassa aloittanut Roosa ehti kokea ja tehdä Merilammella paljon, ja olemme hyvin onnekkaita, että saimme avuksemme tämän nuoren lahjakkuuden.

Miten päädyit Merilammelle Junior Traineeksi?

Opiskeltuani vuoden Lapin yliopistossa kuulin tuttavaltani, että Merilammelle tarvittiin kesäksi arkistointiapua ja hän suositteli hakemista. Kävin keväällä haastattelussa ja olin varsin tyytyväinen saatuani kesäksi töitä. Merilammella oli samoihin aikoihin alkamassa Junior Trainee -rekrytointi, ja ennen kuin pääsin edes aloittamaan kesätöissä, minulle soitettiin ja kysyttiin kiinnostusta tulemaan syksyllä Junior Traineeksi. Tämähän sopi minulle oikein hyvin.

Minkälaisia työtehtäviä pääsit tekemään?

Työtehtäväni olivat hyvin laajat. Tehtäviini kuuluivat erilaiset käännös- ja oikolukutehtävät sekä tiedonhaku. Pääsin harjoittamaan asiakaspalvelutaitojani työskennellessäni vastaanotossa, ja lisäksi opin asioimaan viranomaisten, asiakkaiden ja muiden asianajotoimistojen kanssa. Keväällä avustin myös toimiston muuttoprojektissa, johon sisältyi paljon juoksevia asioita sekä arkistointia.

Mitä harjoittelu on opettanut sinulle?

Itselleni tärkein oppi on ollut sosiaalisten taitojeni kehittäminen. Pääsin tekemään tiivistä yhteistyötä muiden työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa, ja kehitin vuorovaikutustaitojani ja rohkeuttani erilaisten ihmisten ja viranomaisten kanssa asioidessani. Opin myös priorisointia, kun oli useampia tehtäviä hoidettavana, ja osalla tehtävistä oli tiukemmat deadlinet. Tarkkuuteni, huolellisuuteni ja paineensietokykyni myös kehittyivät kiireisten päivien myötä. Huolellisuutta tarvittiin erityisesti tehdessäni käännös- ja oikolukutehtäviä. Erityisen mieluisia olivat tiedonhakutehtävät, sillä niitä harjoiteltiin koulussakin. Oli hyvin tärkeää oppia erottamaan haetusta tiedosta olennainen ja epäolennainen.

Millaisia taitoja Junior Trainee tarvitsee?

Oma-aloitteisuudella, tehokkuudella ja hyvillä sosiaalisilla taidoilla pärjää aika pitkälle. Oma-aloitteisuus on erityisen tärkeää, koska työ on vastuullista ja vaatii, että työtehtäviin tartutaan rohkeasti. Tehokkuus ja huolellisuus ovat erittäin tärkeitä, jotta muut voivat luottaa siihen, että työt tulevat oikeasti tehtyä kunnolla. Asioita ei kannata jättää seuraavalle päivälle, sillä seuraava päivä saattaa olla paljon kiireisempi, jolloin tehtävät venyvät tai pahimmillaan jäävät tekemättä. Sosiaaliset taidot ovat tärkeät, sillä työporukka on todella tiivis ja kaikkien kanssa tehdään yhteistyötä.

Paras muistosi harjoitteluajalta?

Paras muistoni oli Merilammen pikkujouluista. Juhlat olivat kokonaisuudessaan todella ihanat ja rennot. Olin aloittanut syyskuussa, ja pikkujoulut järjestettiin joulukuussa .Istumapaikat oli arvottu satunnaisesti, jolloin pääsin juttelemaan ja tutustumaan myös sellaisiin henkilöihin, joihin en ollut ehtinyt vielä tutustua. Toinen mieleenpainuva muisto oli erääseen toimituskeikkaan liittyvä. Veimme arkistoitavia toimeksiantoja pakettiautolla arkistoomme, ja auto ei mahtunutkaan rampista vaan jäi jumiin, ja auton katto alkoi kuoriutumaan. Koitimme peruuttaa takaisin ylös, mutta auto oli niin täynnä paperia, että jouduimme puolessa välissä purkamaan puolet papereista pois autosta ja viemään paperit osissa. Selvisimme onneksi säikähdyksellä tästä jännittävästä tilanteesta.  

Miksi suosittelisit Merilampea harjoittelupaikkana?

Merilampi on ollut ihan mahtava ensimmäinen oman alan työpaikka. Työilmapiiri on todella hyvä. Minut on otettu avoimesti vastaan, ja olen saanut tukea, ohjausta ja palautetta kaikilta. Tämä on todella tärkeää oman kehityksen kannalta. Junior Traineeksi on pieni kynnys hakea, sillä työtehtävät eivät ole alussa liian vaativia tai juridisia. Täällä pääsee tutustumaan työelämään ja siihen, miten juristit toimivat päivittäin. Jos tekee työnsä hyvin, pääsee erottautumaan joukosta ja saa enemmän vastuuta. Olen päässyt haastamaan itseäni ja näyttämään omat taitoni, ja sain tästä positiivista palautetta. Osoitin, että minuun pystyi luottamaan, ja harjoitteluni loppuvaiheessa otinkin vetovastuun Junior Traineeiden töiden ohjaajana.  

Mitkä ovat suunnitelmasi lähitulevaisuudelle?

Tällä hetkellä keskityn opiskeluun. Olisi mukava lähteä vaihtoon ensi syksynä. Vaihtoehdoiksi olen miettinyt Australiaa tai Ruotsia. Vaihdon jälkeen alan hakemaan töitä, ja haaveissa olisi hakea Traineeksi Merilammelle. Työpaikkana Merilampi on ollut niin mukava, että kyllä tänne tulisi mielellään uudestaankin.

Kysy lisää

No items found.

Tilaa uutiskirje

Kirjoitamme ja koulutamme säännöllisesti osaamisalueitamme koskevista ajankohtaisista aiheista. Ilmoittamalla sähköpostisi alla olevalla lomakkeella saat jatkossa Merilammen uutiskirjeitä ja tapahtumakutsuja suoraan sähköpostiisi.

Kiitos! Tilauksesi on vastaanotettu.
Jotain meni vikaan. Halutessasi, ota yhteyttä info@merilampi.com.