Verkkoapteekkitoimintaa pitäisi kehittää – kilpailuviranomaisten mukaan alan sääntely on verkkoapteekkien kehityksen jarruna

Nykyään voi muutamalla napin painalluksella suorittaa miltei kaikki hankintansa verkossa. Verkkokaupan kasvanut suosio ei kuitenkaan ole näkynyt laajasti lääkevalmisteiden myynnissä. Tähän on osaltaan vaikuttanut vallitseva apteekkimarkkinoiden sääntely.

Pohjoismaiden kilpailuviranomaisten 14.4.2021 julkaisemassa selvityksessä Online pharmacy markets in the Nordics kuvataan verkkoapteekkitoiminnan nykytilaa Pohjoismaissa ja apteekkimarkkinoiden sääntelyä ja siihen liittyviä haasteita. Selvityksessä myös esitetään mahdollisia tapoja parantaa verkkoapteekkitoiminnan edellytyksiä. Verkkoapteekkitoiminnan laajuus vaihtelee Pohjoismaissa riippuen siitä, kuinka vahvasti säänneltyä toiminta kussakin maassa on. Esimerkiksi Suomessa sääntely on hyvinkin tiukkaa eikä se sovellu hyvin nykyajan digitaalisen kaupankäynnin ja asiakkaiden tarpeisiin.

Covid-19 pandemia on osaltaan johtanut merkittävään verkkopalvelujen kysynnän kasvuun myös lääkevalmisteiden osalta. Kuluttajat suosivat lääkevalmisteiden ostamista verkossa fyysisen apteekkikäynnin sijaan muun muassa sen suoman turvallisen ostoympäristön ja kotiinkuljetusten vuoksi. Pohjoismaiset kilpailuviranomaiset uskovatkin, että pandemiatilanteesta johtuva verkkokaupan kasvanut suosio voi johtaa pysyvään lääkevalmisteiden jakelurakenteen muutokseen.

Pohjoismaisten kilpailuviranomaisten mukaan verkkoapteekkimarkkinoita tulisi kehittää. Sääntelyä olisi uudistettava esimerkiksi apteekkimarkkinoille pääsyn, apteekkien omistamisen sekä hinnoittelun osalta, jotta verkkoympäristössä tarjottavien apteekkipalvelujen hyödyt saataisiin irti ja verkkokauppa kuluttajien käyttöön kaikissa Pohjoismaissa. Apteekkitoimintaa ja lääkevalmisteiden jakelua koskevan sääntelyn tavoitteena on perinteisesti ollut turvata lääkkeiden turvallisuus, kohtuuhintaisuus ja saatavuus. Toisaalta sääntely rajoittaa nykymuodossaan vahvasti kilpailua apteekkimarkkinoilla. Sääntelyuudistuksessa olisi oleellista löytää tasapaino toisaalta asiakkaiden terveyden ja yksityisyyden suojelun sekä toisaalta innovaatioiden ja kilpailun edistämisen välillä.

Selvityksen mukaan verkkoapteekkimarkkinoita koskevat kilpailuoikeudelliset haasteet liittyvät lähinnä siihen, miten verkkokauppa soveltuu perinteiseen vertikaaliseen jakeluketjuun ja miten verkkoapteekin tekninen integroiminen asiakkaiden terveystietojen kanssa toteutetaan. Lisäksi verkkoapteekkien vaikutusvalta myytävien tuotteiden esittelyyn ja tiettyjen tuotteiden suosimiseen herättää huolta. Verkkoapteekkitoiminnan etuina kilpailun näkökulmasta mainitaan hintakilpailu sääntelyn sen mahdollistaessa, lääkevalmisteiden ja apteekkipalvelujen saatavuus laajalti eri alueilla (ml. harvaan asutut alueet), anonyymi asiointi neuvontapalvelussa ja viestinnän helpottuminen terveydenhuollon, apteekkien ja asiakkaan välillä.

Pohjoismaiden välillä on suuria eroja siinä, kuinka pitkällä markkinoiden vapauttamiseen tähtäävä tai johtanut sääntelyn purkaminen on. Suomessa apteekkitoiminta on perinteisesti ollut ja on edelleen vahvasti säänneltyä. Muihin Pohjoismaihin verrattuna verkkoapteekkien osuus apteekkien kokonaismyynnistä on ollut hyvin pieni, vaikka kysyntää olisi.. Suomen lisäksi verkkoapteekkien kehityksen jälkijunassa on Islanti. Tämä johtuu siitä, että näissä maissa ainoastaan verkossa toimivat apteekit eivät ole sallittuja, mikä rajoittaa verkossa tapahtuvaa myyntiä ja siten koko markkinan kasvua.

Kuten selvityksessäkin todetaan, nykyinen apteekkimarkkinoiden tiukka sääntely ei ole omiaan edistämään verkkoapteekkien kehitystä Suomessa. Sääntelyn purkaminen esimerkiksi omistajuuden, harvoille myönnettävien apteekkilisenssien, verkkoapteekkien ja fyysisten apteekkien liitännäisyyden vapauttamisen sekä hinnoittelun osalta saattaisi vilkastuttaa verkkoapteekkisektorin kasvua Suomessa.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on myös vuonna 2020 julkaisemassaan selvityksessä Apteekkimarkkinoiden kehittäminen puoltanut samankaltaisia uudistuksia. Lääkkeiden turvallisuus, saatavuus ja kohtuuhintaisuuden varmistaminen on edelleen turvattava, mutta sääntelyn ei tulisi olla esteenä verkkoapteekkitoimintojen kehittämiselle.

Lisätietoa