Merilampi on ollut vuosien ajan keskeinen toimija merkittävissä kiinteistöjärjestelyissä Suomessa. Kiinteistöjärjestelyt ovat kansainvälistyneet ja monimutkaistuneet. Siksi Merilammen kokemus ja syvällinen ymmärrys kiinteistöliiketoiminnasta ja rakennushankkeista ovat edellytyksiä toimeksiantojen menestyksekkäälle hoitamiselle. Lisäksi asiakkaamme arvostavat käytännönläheistä ja selkeää toimintatapaamme.
Osaaminen
Kiinteistöjärjestelyitä hoitavat asianajajamme kuuluvat alallaan Suomen kokeneimpiin. Kokemus kumpuaa lukuisista toimeksiannoista merkittävien kiinteistökokonaisuuksien järjestelyissä ja niiden rahoituksessa. Olemme säännöllisesti olleet mukana Suomen suurimmissa kiinteistöjärjestelyissä. Myös erittäin vankka kokemuksemme rakennusalalta tukee kaikkien kiinteistöjärjestelyiden hoitamista.
Asiakkaisiimme kuuluu esimerkiksi vakuutusyhtiöitä, kiinteistörahastoja, kiinteistösijoittajia, rakennusyhtiöitä, kiinteistökehitysyhtiöitä sekä kiinteistöjen teollisia käyttäjiä.
Palvelut
- Kiinteistöyhtiöiden, kiinteistöjen ja kiinteistöportfolioiden kaupat
- Sale and leaseback -järjestelyt
- Kiinteistökehityshankkeet
- Kiinteistörahastojen perustaminen
- Vuokrasopimusten laatiminen
- Kiinteistöjohtamiseen ja kiinteistöihin liittyvät sopimukset
- Kiinteistöjärjestelyn kohteen oikeudelliset tarkastukset (legal due diligence)
Yhteydenotot
Viimeisimmät referenssit
- Merilampi edusti Hartelaa ja Ilmarista Kauppakeskus Ristikon myynnissä
- Merilammelle tunnustusta vuoden 2023 Chambers Europe -julkaisussa
- Vuokralainen meni nurin tai saneeraukseen, mitäs nyt tehdään?
- Maailmantilanne kiristää kiinteistökauppojen sääntelyä – mikä on muuttunut ja muuttumassa?
- Merilampi edusti Union Investment Real Estate GmbH:ta toimistorakennuksen myynnissä
- Merilampi edusti Kevaa sen ostaessa Helsingin Kannelmäessä sijaitsevan Kauppakeskus Kaaren
- Merilampi edusti Hartelaa Helsingin Ilmalaan toteutettavan toimitilakiinteistön myynnissä
- Merilampi edusti Nordea Henkivakuutus Suomi Oy:tä kiinteistöosakeyhtiön myynnissä
- Merilampi edusti myyjiä kiinteistöportfolion myynnissä
- Merilampi edusti Union Investment Real Estate GmbH:ta Jätkäsaaren Wood Cityyn rakennettavan toimistokiinteistön ostossa
- Merilampi edusti Nordea Henkivakuutus Suomi Oy:tä asunto-osakeyhtiön ostossa
- Merilampi edusti Nyfosa Finlandia 16:n liikekiinteistön ostossa
- Merilampi edusti Kevaa sen ostaessa Stockmannin Helsingin tavaratalokiinteistön
- Merilampi avusti Työeläkeyhtiö Eloa Tampereen Ranta-Tampellassa sijaitsevien vuokra-asuntokohteiden ostossa
- Merilampi avusti Työeläkeyhtiö Eloa sen myydessä Vantaan Tammistossa sijaitsevan varastokiinteistön
- Merilampi avusti eQ Liikekiinteistöt -rahastoa sen ostaessa Tuusulassa sijaitsevan logistiikkakeskuksen
- Merilampi edusti Cityconia kauppakeskus Columbuksen myynnissä NREP:lle
- Merilampi edusti SSA Rakennusta Rovaniemelle rakennettavan liikekiinteistön kehityshankkeessa
- Merilampi avusti Schroder Nordic Real Estate Fundia Espoossa sijaitsevan toimistokiinteistön myynnissä
- Merilampi edusti Skanskaa tornitalon myynnissä
- Merilampi edusti rakennusyhtiö Lehto Groupia Kivistön kauppa- ja palvelukeskuksen myynnissä
- Edustimme EKE-Rakennus Oy:tä Espoossa sijaitsevan toimistokiinteistön myynnissä
- Merilampi avusti Nordea Henkivakuutus Suomi Oy:tä sen ostaessa Vantaalla sijaitsevan liikekiinteistön
- Merilampi toimi Nordea Henkivakuutus Suomi Oy:n ja myyjän neuvonantajana asuntokohteen osakekannan kaupassa
- Merilampi avusti Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöjä sen ostaessa Nordikalta hoivakiinteistön Espoon keskuksesta
- Merilampi edusti RED Concepts B.V:tä toimistokiinteistön myynnissä
- Merilampi edusti Skanskaa kehityshankkeessa
- Edustimme Kirkon eläkerahastoa Espoossa sijaitsevan toimistokiinteistön myynnissä
- Edustimme Skanskaa sen tähän asti suurimmassa tontti-investoinnissa Suomessa
- Edustimme Erikoissijoitusrahasto eQ Hoivakiinteistöjä hoivakiinteistön ostossa
- Edustimme Kansallis-yhtiöitä toimisto- ja liikekiinteistön myynnissä
- Edustimme Lindström Invest Oy:n osakkeenomistajia kiinteistöyhtiön osakkeiden kaupassa
- Merilampi edustaa Aberdeen Standard Investmentsiä Avialogiksen kehityshankkeessa
- Merilampi edusti Erikoissijoitusrahasto Aktia Toimitilakiinteistöjä toimistokiinteistön ostossa
- Merilampi edusti Union Investment Real Estatea Kaupunkiympäristötalon ostossa
- Edustimme Kevaa logistiikkakiinteistöjen myynnissä
- Edustimme Terrieri Kiinteistöjen ja A. Ahlström Kiinteistöjen yhteisyritystä Cramon toimitilahankkeessa
- Merilampi edusti Hartelan ja YIT:n yhteenliittymää kauppakeskus Hertsin valmistumisessa
- Merilampi edusti Union Investment Real Estatea liike- ja toimistokiinteistön ostossa
- Merilampi edusti Savills Investment Managementia toimistokiinteistön myynnissä
- Merilampi edusti Marttaliittoa sen myydessä Marttatalo-kiinteistön
- Merilampi edusti Eloa ja Varmaa Jumbon ja Flamingon yhdistymisessä
- Merilampi edusti LAK Real Estatea Suomen suurimman hotellikokonaisuuden vuokrauksessa
- Edustimme Union Investment Real Estatea arvokiinteistön ostossa
- Edustimme Tristan Capital Partnersia Spektri business parkin ostossa
- Edustimme Skanskaa Aviapoliksessa sijaitsevan toimistotalon myynnissä
- Edustimme Hemfosaa koulukiinteistön ostossa
- Edustimme Eläketurvakeskusta toimitalon myynnissä
- Merilampi edusti Aktia Henkivakuutusta ja Kirkon eläkerahastoa kiinteistön myynnissä
- Edustimme Skanskaa ECHAn käyttöön tulevan toimistotalon myynnissä