Ruotsin korkeimman oikeuden (HD) tuoreessa ratkaisussa (Högsta domstolens dom meddelad 24.2.2017 i mål nr. T 3034-15) arvioitiin vastuunrajoitusehdon soveltumista tilanteessa, jossa vahingonaiheuttajan väitettiin aiheuttaneen vahingon törkeällä huolimattomuudella. Ratkaisu on mielenkiintoinen myös kotimaisen vastuunrajoitusehtojen tulkinnan kannalta.

Tapaus koski konsultin suorittamaa kuntotarkastusta uudiskohteessa. HD totesi konsultin jättäneen huomiotta ”useita ja vakavia virheitä, joista useampi olisi ollut tarkastajalle suhteellisen helposti havaittavissa”. Toimeksiantosopimuksessa tarkastajan korvausvastuu oli vastuunrajoitusehdolla rajoitettu sopimuksen arvoon kertaa 15, eli tässä tapauksessa noin 650 000 kruunuun. Asunnon ostaneet kantajat vaativat melkein 2 000 000 kruunun korvauksia asunnossa tarkastuksen jälkeen ilmenneistä vahingoista. HD:n arvioitavana oli, voitiinko vastuunrajoitusehtoa soveltaa kantajien vahingoksi vai tulisiko ehto jättää huomiotta tarkastajan törkeän laiminlyönnin perusteella ja velvoittaa tarkastaja korvaamaan täysimääräisesti kantajille aiheutuneet vahingot.

HD totesi, että kirjallisuudessa ja vanhemmassa oikeuskäytännössä on esitetty sen suuntaisia kantoja, että törkeä huolimattomuus tai tahallisuus johtaisi automaattisesti vastuunrajoitusehtojen soveltumattomuu­teen. HD kuitenkin katsoi, että tämän suuntainen tulkinta ei ole perusteltua ja asiaa tulisi sen sijaan arvioida sopimusoikeudellisen kohtuuttomuussäännöksen perusteella (Ruotsin avtalslagen 36 §, joka vastaa pääpiirteittäin Suomen oikeustoimilain 36 §:ää). HD perusteli linjaustaan sillä, että kohtuullisuusarvi­ointi, toisin kuin pelkkä ehdon soveltuminen/soveltumattomuus, mahdollistaa paitsi vahingonaiheuttajan moitittavuuden, myös muiden tapauskohtaisten seikkojen huomioonottamisen ja tarjoaa myös mahdollisuuden tarvittaessa sovitella kiistanalaista ehtoa.

HD katsoi edellä mainitun perusteella, että vastuunrajoitusehtoa voitiin lähtökohtai­sesti soveltaa kyseisessä tapauksessa, vaikka tarkastajan menettelyn katsottiinkin olleen törkeän huolimatonta. Kohtuullisuusarvioinnin myötä HD päätyi lisäksi katsomaan, ettei tarkastajan huolimattomuus muodostanut tässä tapauksessa sellaista syytä, jonka perusteella vastuunrajoitusehtoa tulisi sovitella tai jättää se huomiotta. Vastuunrajoitusehtoa voitiin täten soveltaa ja ostajat olivat oikeutettuja vain sen mukaiseen rajoitettuun korvaukseen.

Ratkaisussa annetaan merkittävä paino osapuolten väliselle sopimusvapaudelle ja vahvistetaan, ettei vastuunrajoitusehtojen soveltumattomuutta törkeän huolimattomuuden tilanteissa ole pidettävä automaationa. Ratkaisu on mielenkiintoinen myös kotimaisen vastuunrajoitusehtojen tulkinnan kannalta, sillä myös Suomessa on pidetty yleisenä sopimusoikeudellisena periaatteena, että törkeän huolimattomasti menetellyt sopimuskumppani menettää oikeutensa vedota vastuunrajoitusehtoon (ks. esim. merikuljetusta koskenut KKO 1993:166) ja näin vastuunrajoitusehto murtuu. On mielenkiintoista nähdä, tuleeko Ruotsin korkeimman oikeuden linjaus vaikuttamaan suomalaiseen oikeustieteelliseen keskusteluun ja oikeuskäytäntöön. Asia on hyvä kuitenkin huomioida sopimuksia laadittaessa ja vastuunrajoitusehtoja arvioitaessa.

Lisätietoa: