Yksinomaan urakoitsijan työsuorituksesta aiheutuneesta ympäristövahingosta vastaa urakoitsija luonnollisesti omalle sopijakumppanilleen, rakennustyön tilaajalle. Vahingonkärsijän näkökulmasta vastuullisten piiri ei ole kuitenkaan yhtä selkeä lainsäädännön tai oikeuskäytännönkään valossa.

Ympäristövahinkolain (jäljempänä ”YVL”) mukaan vahingonkärsijä voi hakea korvausta joko toiminnanharjoittajalta tai siihen rinnastettavalta. Teoriassa vahingonkärsijän olisi järkevintä hakea korvausta aina suoraan rakennustyön suorittajalta eli urakoitsijalta (ts. tässä vahingon aiheuttajalta). Käytännössä kuitenkin vahingonkärsijä voi olla pakotettu tai tälle on muutoin vaivattomampaa kohdistaa korvausvaatimukset suoraan useimmiten kiinteistön omistavaan rakennuttajaan esim. urakoitsijan maksuvaikeuksia koskevissa tilanteissa tai isojen työmaiden kohdalla.

Kuten jäljempänä todetaan, vahingonkärsijällä ei ole kuitenkaan oikeuskäytännössä aina katsottu olevan tätä oikeutta. Seuraavaksi käsitellään lyhyesti rakennuttajan vastuun arvioimiseen ja vastuun syntymiseen vaikuttavia laissa mainittuja tekijöitä. Jotta rakennuttaja katsottaisiin vastuulliseksi YVL:n mukaisesta ympäristövahingosta, tulee rakennuttajan olla rinnastettavissa toiminnanharjoittajaan eli urakoitsijaan. YVL:n mukaista rinnastamista arvioitaessa on huomioitava henkilön määräysvalta, hänen taloudelliset suhteensa toiminnanharjoittajaan ja hänen toiminnasta tavoittelemansa taloudellinen etu (YVL 7.2 §). Lisäksi lain esitöissä mainitaan yhtenä vastuun arviointikriteerinä myös kiinteistön omistaminen.

Toiminnanharjoittaja vai toiminnanharjoittajaan rinnastettava

YVL 7 §:n mukaan kolmannelle osapuolelle aiheutetusta ympäristövahingosta vastuussa ovat toiminnanharjoittaja ja siihen rinnastettava taho. Oikeuskäytännössä urakoitsija on pääsääntöisesti katsottu edellä mainituksi toiminnanharjoittajaksi, kun taas rakennuttajan vastuuta on pääsääntöisesti tarkasteltu toiminnanharjoittajaan rinnastettavana. On syytä kuitenkin huomata, että oikeuskäytännössä rakennuttajaa on pidetty toiminnanharjoittajana silloin, kun rakennustoiminta on ollut osa rakennuttajayhtiön omaa toimialaa tai kun rakennuttajan omat työntekijät ovat työskennelleet hankkeessa urakoitsijan omien työntekijöiden tavoin. Tällöin sekä rakennuttajaa että urakoitsijaa pidetään toiminnanharjoittajina eikä rinnastaminen tule kyseeseen.

Määräysvalta

Ensimmäisenä rinnastamisen edellytyksenä on rakennuttajan määräysvalta urakoitsijaan. Määräysvallan käsilläoloa arvioitaessa on rakennusurakan osalta syytä painottaa urakkasopimuksesta ilmeneviä seikkoja ja urakan tosiasiallisia järjestelyjä. Urakkasopimuksesta ilmenevillä velvoitteilla ja vastuiden jakautumisilla on keskeinen asema määräysvaltaa arvioitaessa. Tästä johtuen vastuun syntymistä voidaan puoltaa tietyissä urakkamuodoissa ja toisaalta vastustaa toisissa. Eri urakkamuodoista voidaankin mainita ääripäät kokonaisvastuurakentaminen ja osaurakka. Ensiksi mainitussa rakennuttajan määräysvallan voidaan katsoa olevan suppein, sillä kyseisessä urakkamuodossa urakoitsija vastaa hankkeesta kokonaisuudessaan. Osaurakassa taas rakennuttaja jakaa vastuuta usealle eri toimijalle, jolloin rakennuttajalle jää päävastuu hankkeen tärkeimmistä seikoista, kuten esim. urakkaa koskeva koordinointivastuu.

Koska ympäristövahinkolailla kiteytettiin aiemmin vallinnut oikeustila, tulee huomioida myös vastaavanlaisia tilanteita koskeva oikeuskäytäntö ja niissä määräysvallan arvioinnissa huomioituja seikkoja. Ennen YVL:n voimaantuloa korkein oikeus on ympäristövahinkoja koskevissa tapauksissa antanut merkitystä mm. sille, kummalla osapuolella on työmaanjohtovastuu. Jos urakoitsija on esim. ollut velvollinen noudattamaan rakennuttajan työnjohdollisia ohjeita, kuten esim. määräyksiä rakennustöiden ajankohdista ja työajoista, on puollettu rakennuttajan vastuun syntymistä määräysvallan perusteella. Tämän lisäksi oikeuskäytännössä on merkitystä annettu myös sille, kuka on omistanut laitteet ja muut työkoneet sekä kummalla osapuolella on ympäristölupa.

Täten mm. näille seikoille on annettava merkitystä rakennuttajan määräysvaltaa tarkemmin arvioitaessa. Nämä melko yksityiskohtaisetkin sopimussuhdetta koskevat seikat voivat tosin johtaa kohtuuttomuuteen sopimussuhteeseen nähden ulkopuolisen vahingonkärsijän oikeusturvan näkökulmasta, kun lain näkökulmasta potentiaalisen toisen vastuullisen lain mukainen vahingonkorvausvelvollisuus on riippuvainen näinkin vahingonkärsijään nähden sattumanvaraisista urakkasopimusta koskevista seikoista.

Rakennuttajan ja urakoitsijan välinen taloudellinen suhde sekä rakennuttajan tavoittelema etu

Toisena merkittävänä tekijänä YVL:n mukaista rinnastamista koskevassa arvioinnissa on rakennuttajan ja urakoitsijan välinen taloudellinen suhde. Taloudellista suhdetta voidaan arvioida mm. sopimusoikeudellisesta, yhtiöoikeudellisten järjestelyjen ja kirjanpitolaillisen määräysvallan näkökulmasta. Taloudellista suhdetta arvioitaessa merkitystä on sillä, kuinka paljon toinen osapuoli on taloudellisesti riippuvainen toisesta osapuolesta. Yhteisvastuuta voidaan puoltaa, jos toisen osapuolen liikevaihto on riippuvainen toisen yrityksen toiminnasta. Sopimusperusteista taloudellista suhdetta arvioitaessa on huomioitava esim. osapuolten yhdessä käyttämä omaisuus ja muu vastaava yhteinen liiketoiminta. Yhtiöoikeudellisesta näkökulmasta esim. voidaan puolestaan käyttää tytäryhtiötä, joka on erillinen mutta todellisuudessa epäitsenäinen oikeushenkilö ja toimii tosiasiassa toisen lukuun. Kirjanpitolain näkökulmasta yhtiöllä on määräysvaltaa kohdeyhtiöön mm. silloin, kun yhtiöllä on yli 50 % kohdeyrityksen kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä.

Yleensä kuitenkin urakoitsijana toimiva rakennusliike on rakennuttajaan nähden itsenäinen yhtiö eikä esim. rakennuttajan omistama ja hallinnoima yhtiö, ellei kyse ole gryndaamisesta. Rakennuttajalla ja urakoitsijalla ei myöskään yleensä ole yhteistä omaisuutta tai muuta sellaista irtaimistoa tai vastaavaa, jota osapuolet jakaisivat tai käyttäisivät yhdessä. Rakennuttaja ei myöskään yleensä saa itse minkäänlaista suoranaista rahallista hyötyä urakoitsijan toiminnasta. Rakennusurakassa onkin pääasiassa kyse vain toimeksiantosopimuksesta. Taloudellinen suhde korostunee lähinnä niissä urakoissa, joihin sovelletaan tavoite- tai kattohintaurakkaa.

Kolmantena YVL:n rinnastamisen arvioinnissa huomioitavana seikkana on rakennuttajan tavoittelema etu. Rakennuttaja ei yleensä hyödy suoraan rahallisesti esim. peruskorjaamisesta tai uudisrakentamisesta, vaan hyöty on yleensä muunlaista, kuten esim. liiketoimintaa tai asumista tukevaa hyötyä. Toisaalta erityisesti oikeuskäytäntöön perustuvan ankaran vastuun osalta, johon myös erilaisen rakennustoiminnan on katsottu kuuluvan, on oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä annettu merkitystä erityisesti sille, ryhdytäänkö vaaralliseen toimintaan elinkeinonharjoittamisen tai jonkin muun syyn takia. Kuluttaja-rakennuttajien ankaran vastuun syntymiseen on yleisesti suhtauduttu kielteisesti. Sen sijaan asunto-osakeyhtiötä on pääsääntöisesti pidettävä yhtiömuotonsa takia elinkeinonharjoittamiseen rinnastettavana toimintana (KKO 1994:122).

Johtopäätökset

YVL:n mukainen rakennuttajan vastuu urakoitsijan vastuun rinnalla näyttää epäselvältä. YVL 7 §:n tulkintaa koskevasta oikeuskäytännöstä ei ole johdettavissa yhdenmukaisia linjoja eikä uusimmasta oikeuskäytännöstä ole kovinkaan paljon apua tulkintaratkaisujen löytämiseksi. YVL:n voimaantulon jälkeen korkein oikeus on päätynyt niukasti tukemaan tulkintaa urakoitsijan yksinomaisesta vastuusta ympäristövahingoista (esim. KKO 2012:29, ään. 3-2), sillä rakennuttajaa ei ole pystytty rinnastamaan toiminnanharjoittajaan YVL:n sanamuodon edellyttämällä tavalla. Muutosta aikaisempaan oikeuskäytäntöön, jonka mukaan rakennuttaja ja urakoitsija vastasivat pääsääntöisesti yhdessä, voidaan perustella etenkin uuden lain edellyttämällä määräysvallalla, joka harvoin täyttyy.

Nykyinen oikeustila ei ole kuitenkaan ideaali, sillä KKO on ratkaisussa 2008:111 päätynyt taas vastakkaiseen asetelmaan; KKO vahvisti rakennuttajan ja urakoitsijan solidaarisen vastuun vaarantamisvastuun piiriin kuuluvasta toiminnasta aiheutuneesta vahingosta. Siten YVL:n soveltamisalan ulkopuolelle jäävistä mutta vaarantamis- eli ankaran vastuun piiriin kuuluvista ympäristövahingoista vastaisivat molemmat osapuolet, kun taas YVL:n mukaisissa vahingoissa vastuu olisi yksinomaan urakoitsijalla. Esim. räjäytystöiden on katsottu kuuluvan vaaraelementtinsä vuoksi vaarantamisvastuun piiriin. Räjäytystöistä aiheutuvista ympäristövahingoista vastuussa on pelkästään urakoitsija, jos vahinko on aiheutunut YVL:n piiriin kuuluvan vahinkomekanismin, kuten esim. melun tai tärinän kautta. Sen sijaan kivilohkareen sinkoutumisen ei ole katsottu kuuluvan YVL:n soveltamisalaan, jolloin kivilohkareen aiheuttamasta ympäristövahingosta vastuussa olisi sekä rakennuttaja että urakoitsija.

Lisätietoa: