Helsingin hovioikeus antoi 20.10.2016 tuomiot ns. asfalttikartelli-asioissa. Merilampi edustaa asiassa yhtä vastaajayhtiöistä Skanska Asfaltti Oy:tä. Hovioikeus hylkäsi neljän kunnan vahingonkorvauskanteet Skanska Asfaltti Oy:tä kohtaan kokonaisuudessaan. Neljän muun kuntakanteen osalta korvausmääriä alennettiin merkittäväksi. Yhteisvastuun rajautumisen johdosta Skanska Asfaltti Oy:n maksettavaksi jää pääomaa noin 160 000 euroa.

Valtion kanteen osalta hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että Tielaitos olisi ollut tietoinen kilpailunrajoituksista ja eräiden Tielaitos tuotannon toimihenkilöiden osallistumisesta kilpailunrajoituksiin. Valtion kanteen osalta hovioikeus velvoitti Skanska Asfaltti Oy:n maksamaan osan vaadituista vahingonkorvauksista pääomaltaan noin miljoona euroa.

Hovioikeuden tuomiot eivät ole lainvoimaisia ja niistä on mahdollista hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

Hovioikeus katsoi, että osa kantajien korvausvaatimuksista oli vanhentuneita. Hovioikeus on arvioinut vanhentumiskysymyksiä korkeimman oikeuden äskettäisen ennakkopäätöksen KKO 2016:11 perusteella. Kysymystä kilpailunrajoitusten olemassaolosta hovioikeus arvioi sille esitetyn näytön perusteella. Hovioikeus katsoi, että vuodesta 1994 paikallisesti ja ainakin vuodesta 1997 valtakunnallisesti aina maaliskuuhun 2002 saakka useat asfalttialan yritykset olivat soveltaneet kilpailunrajoituksia, jotka olivat vaikuttaneet päällystystöitä koskeneiden tarjouskilpailujen lopputulokseen ja hintatasoon ja aiheuttaneet näin tilaajille korvattavaa vahinkoa. Valtion kanteen osalta hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että Tielaitos olisi ollut tietoinen kilpailunrajoituksista ja eräiden Tielaitoksen tuotannon toimihenkilöiden osallistumisesta kilpailunrajoituksiin. Valtio ei siten ollut hyväksynyt menettelyä ja mahdollisen vahingon aiheutumista.

Hovioikeus on hylännyt ne kantajien vaatimukset, jotka ovat kohdistuneet sellaisiin yrityksiin, jotka eivät ole olleet tekemisissä kilpailunrajoitusten kanssa vaan ovat kartellin jälkeen hankkineet joidenkin kilpailunrajoituksiin osallistuneiden yritysten liiketoiminnan tai osakekannan. Osa vaatimuksista on hylätty kilpailunrajoituksia tai vahingon olemassaoloa koskevan näytön tai vahingon ja vastaajayhtiön toiminnan välisen syy-yhteyden puuttumisen vuoksi. Hovioikeus on mainituista syistä pääosassa asioita alentanut korvausvastuuta.

Tiimi: