Ns. porrasteisissa riidanratkaisulausekkeissa tyypillisesti määrätään, että sopijakumppanien on ensisijaisesti pyrittävä ratkaisemaan sopimusta koskeva erimielisyytensä keskinäisissä neuvotteluissa taikka aloitettava sovintomenettely tai muu vaihtoehtoisen riidanratkaisun (”ADR”) menettely ennen kuin riita voidaan jättää välimiesoikeuden tai tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Nopeat sovintoratkaisut voivat olla mielekkäämpiä kuin aikaa vievät ja kalliit riitaprosessit, joiden lopputulokset ovat epävarmoja ja enemmän tai vähemmän asianosaisten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Sovintomenettelyssä saavutetaan usein tyydyttäviä tuloksia ilman, että tärkeät liikesuhteet päättyvät. Tältä kannalta on usein suositeltavaa käyttää kaupallisessa sopimuksessa porrasteista riidanratkaisulauseketta. Se on syytä muotoilla huolellisesti. Alla on esimerkki huonosti muotoillusta lausekkeesta:

”Osapuolet pyrkivät parhaan kykynsä mukaan sopimaan tästä Sopimuksesta johtuvat riidat, erimielisyydet tai vaatimukset keskinäisissä neuvotteluissa. Sellaiset tästä Sopimuksesta johtuvat riidat, erimielisyydet tai vaatimukset, joita ei ole sovittu keskinäisissä neuvotteluissa, ratkaistaan lopullisesti välimiesmenettelyssä [valitun välitysinstituutin] välimiesmenettelysääntöjen mukaisesti.”

Yllä olevan tyyppiset riidanratkaisulausekkeet voivat johtaa vaikeisiin tulkintaa ja täytäntöönpanokelpoisuutta koskeviin kysymyksiin. Ne voivat aiheuttaa epävarmuutta, perintäkelvottomia kustannuksia tai jopa konkreettisia oikeudenmenetyksiä, koska niistä ei ilmene vastauksia esim. seuraaviin kysymyksiin:

  • Kuinka neuvotteluja tarkalleen ottaen on käytävä?
  • Kenen tulee osallistua neuvotteluihin ja mitä seuraa, jos he eivät halua tai voi osallistua neuvotteluihin?
  • Miten ja milloin neuvotteluiden on katsottava alkaneen?
  • Kuinka pitkään on neuvoteltava?
  • Miten ja milloin neuvottelut voidaan päättää ilman, että syyllistytään sopimusrikkomukseen?
  • Mitä ilmaisu ”parhaan kykynsä mukaan” tms. käytännössä edellyttää sopijapuolilta, varsinkin kun he eivät ehkä ole parhaissa väleissä keskenään?
  • Mitä voidaan tehdä, jos vastapuoli kieltäytyy neuvottelemasta?
  • Mitä mahdollisia sääntöjä noudattaen sovintomenettely käydään?
  • Kuinka sovittelija valitaan?
  • Miten ja milloin sovintomenettelyn on katsottava alkaneen?
  • Miten ja milloin sovintomenettely voidaan päättää ilman, että syyllistytään sopimusrikkomukseen?
  • Milloin ja minkä tarkkojen edellytysten täyttyessä sopijapuolella on sopimusta rikkomatta oikeus panna vireille välimiesmenettely tai tuomioistuinriita?
  • Jos väitetään, että neuvotteluja ei ole aloitettu tai neuvottelutietä ei ole käyty asianmukaisesti loppuun, muodostaako välimiesmenettelyn tai tuomioistuinriidan aloittaminen sopimusrikkomuksen silloinkin, kun (sovittu tai lain nojalla määräytyvä) määräaika vaatimusten esittämiselle uhkaa umpeutua?
  • Vaikuttaako neuvottelu- tai sovitteluvelvoite sopijapuolen oikeuteen hakea turvaamistoimia (kuten omaisuuden takavarikkoa tai määräystä tehdä tai jättää tekemättä jotain mahdollisten oikeudenmenetysten välttämiseksi, kunnes riita on ratkaistu)?

Asianmukaisesti muotoilluista porrasteisista riidanratkaisulausekkeista on syytä ilmetä selkeät vastaukset ainakin yllä mainittuihin kysymyksiin, etenkin jos sopijapuolet ovat eri valtioista.

Niin kutsutut intressisidonnaiset riidanratkaisulausekkeet muistuttavat porrasteisia riidanratkaisulausekkeita. Niidenkin suosio on kasvanut. Intressisidonnaisissa lausekkeissa määrätään erilaisista menettelyistä (kokonaan eri riidanratkaisumekanismi, toiset välimiesmenettelysäännöt, toinen välimiesten lukumäärä ym.) erilaisia riitoja silmällä pitäen tai yksin tiettyjä sopijakumppaneita varten. Intressisidonnaisiinkin lausekkeisiin sisältyy ongelmia ja riskejä, jos niitä ei rakenneta huolellisesti. Alla on valitettavan yleinen esimerkki huonosta lausekkeesta:

”Tästä sopimuksesta aiheutuvat riidat ratkaistaan lopullisesti välimiesmenettelyssä [valittu välitysinstituutti] välimiesmenettelysääntöjen mukaisesti, jos riidan arvo on yli 100 000 euroa. Riidat joiden arvo on enintään 100 000 euroa ratkaistaan kuitenkin lopullisesti välimiesmenettelyssä [valittu välitysinstituutti] nopeutettua välimiesmenettelyä koskevien sääntöjen mukaisesti.”

Esimerkiksi yllä olevaa muotoilua käytettäessä voi olla vaikeaa ratkaista, kumpien sääntöjen mukaan välimiesmenettelyä on käytävä, jos osapuolet ovat erimielisiä riidan taloudellisen intressin suuruudesta. Lisäksi, jos riita on iso, monimutkainen ja tärkeä, mutta sille ei jostain syystä voida määrittää rahamääräistä arvoa, sopijapuoli voi väittää, että yhteisenä tarkoituksena oli ohjata isot riita-asiat normaaliin välimiesmenettelyyn, ja siksi lauseketta on tulkittava tämän tarkoituksen mukaisesti.

Riidanratkaisulausekkeista yleensä keskustellaan vain lyhyesti neuvotteluiden viimeisessä vaiheessa, jos lainkaan. Silloin sopijapuolet ovat tyytyväisiä päästyään yhteisymmärrykseen kaupallisista ehdoista, eivätkä he ymmärrettävästi ennakoi isoja sopimusriitoja. Usein myös käytetään ns. boiler plate -riidanratkaisulausekkeita tai aiemmissa sopimuksissa käytettyjä lausekkeita kiinnittämättä huomiota siihen, ovatko ne lopulta tarkoituksenmukaisia juuri neuvoteltavassa sopimuksessa.

Yleisesti ottaen voi olla järkevää sisällyttää sopimuksiin riidanratkaisulausekkeita, joissa määrätään velvollisuudesta neuvotella ja sovitella. Suosittelemme, kuitenkin, että porrasteisista ja intressisidonnaisista välityslausekkeista keskustellaan vieläkin huolellisemmin kuin tavanomaisemmista riidanratkaisulausekkeista. Kaupalliseen riidanratkaisuun erikoistunut kokenut asianajaja havaitsee mahdolliset epäselvyydet ja muut ongelmat. Kaikkia riidanratkaisulausekkeita tulee lukea huolellisesti sopimuksen muiden ehtojen kanssa ja peilata niitä todennäköisimpiin riidanaiheisiin.

Lisätietoa: