Pitkään voimassa olleita Iranin vastaisia talouspakotteita on määrä alkaa purkaa vuoden 2015 loppupuolelta alkaen. Pakotteiden purkaminen avaa uusia mahdollisuuksia myös suomalaisille yrityksille erityisesti kaasun- ja öljyntuotannossa sekä -tuonnissa ja -viennissä.

EU-pakotteiden purkamisen jälkeen muun muassa seuraavat toimet poistuvat lähtökohtaisesti rajoitettujen listalta:

  • rahansiirrot EU:sta Iraniin
  • pankkitoiminta sekä sivuliikkeiden ja tytäryhtiöiden perustaminen EU-valtioihin
  • julkisyhteisöjen joukkolainojen liikkeeseenlaskeminen
  • iranilaisten henkilöiden ja yhtiöiden vakuuttaminen ja jälleenvakuuttaminen
  • öljyn tuonti ja vienti Iraniin ja Iranista
  • sijoitukset öljy-, kaasu- ja petrokemian toimialoille
  • merenkulku ja kuljetustoiminta
  • iranilaisen käteisrahan käsittely

Rahansiirtoja koskevien rajoitusten johdosta Iranin-kauppa on ollut käytännössä vaikeaa myös sellaisille yrityksille, joiden tuotteet eivät ole olleet pakotteiden piirissä.

Iranilla on maailman neljänneksi suurimmat öljyvarat ja toiseksi suurimmat kaasuvarannot. Energia-alan lisäksi investointeja odotetaan pakotteiden purkamisen johdosta muun muassa siviili-ilmailuun sekä auto-, elintarvike- ja lääketeollisuuteen.

Pakotteiden purkaminen on seurausta Iranin ja E3/EU+3-ryhmän välillä 14.7.2015 saavutetun sopimuksen sisältämästä, Iranin ydinohjelmaa koskevasta, pitkän aikavälin ratkaisusta. Purkaminen koskee sekä YK:n, EU:n että Yhdysvaltain asettamia pakotteita, mutta purun odotetaan tapahtuvan jossain määrin eritahtisesti siten, että ensimmäisenä aletaan lieventää EU:n pakotteita. Suomessa oikeudellisesti sitovia ovat ainoastaan EU:n ja YK:n asettamat pakotteet, mutta eri syistä monet suomalaisyritykset joutuvat käytännössä noudattamaan myös Yhdysvaltain asettamia pakotteita.

On huomattava, että ihmisoikeusasioihin liittyviä Iranin vastaisia pakotteita ei olla aikeissa purkaa, vaikkakaan kyseiset pakotteet eivät suoraan vaikuta yllä lueteltuihin, talouspakotteiden rajoittamiin toimiin. Niin ikään tietyt ydinohjelmaan liittyvät pakotteet pysyvät toistaiseksi voimassa.

Pakotteiden poistaminen on sidottu siihen, että Kansainvälinen ydinenergiajärjestö (IAEA) vahvistaa Iranin noudattaneen sopimukseen sisältyneitä velvoitteitaan, minkä odotetaan tapahtuvan aikaisintaan lokakuun puolessavälissä 2015. Tällöin puretaan merkittävä osa Iranin öljy- ja rahoitussektoriin kohdistuvista pakotteista. Muut pakotteet poistetaan 10 vuoden kuluessa edellyttäen, että Iran noudattaa sillä ydinohjelmaansa liittyen olevia velvoitteitaan.

Iranin ja E3/EU+3-ryhmän väliseen sopimukseen sisältyy mekanismi, jonka mukaan pakotteet voidaan palauttaa viipymättä voimaan, mikäli Iran rikkoo sopimuksesta sille aiheutuvia velvoitteita.

Lisätietoa: